Post by Category : Blogi

Jääkiekon kerma ja Stanley Cup

Jääkiekkomaailmassa yksi tavoitelluimmista pokaaleista on Stanley cup. Sen nappaa itselleen pudotuspelien kautta parhaimmaksi osoittautunut NHL-joukkue, pelit ovat käynnissä ja voittaja selviää toukokuun toisella viikolla kun pelataan viimeiset pudotuspelit.

Viime vuoden voittaja Pittsburgh Penguins puolustaa tänä vuonna mestaruuttaan ja ainakin tähän mennessä joukkue vaikuttaa yhtä nopealta ja vahvalta kuin viime vuonnakin, kovaa vastusta on osoittanut runkosarjan voittaja Washington Capitals.

Katsotaan kuka lähtee kesälomille ja kuka saa pokaalin halattavakseen.

Todelliset fanit

Pelitunnelmaan pääsee eri tavoin ja yksi niistä on fanitavara. NHL -fanituotteet ovat laadukkaita ja myös sen näköisiä, oman joukkueen huppareita, housuja, lippistä tai kaulaliinaa käyttää mielellään muulloinkin kuin vain Stanley Cupin lähestyessä.

Fanikauppa on myös loistava idea valitessa synttärilahjaa henkilölle, jonka sydäntä lähellä on jääkiekko. Tuotteita on tarjolla valtavasti, on mailoja, koruja, kiekkoja, vaatteita, ovimattoja ja avaimenperiä. Pelejä voi kokoontua jännäämään vaikka kaveriporukassa fanituotteiden kera, mikäpä sen parempi tapa viettää vapaata kuin seurata maailman huipputason jääkiekkoilijoiden kohtaamista.

Urheilussa on nykyisin vahvasti läsnä kilpaileminen myös kotisohvalta käsin, vedonlyönnin lisäksi pelaajat voivat ottaa mittaa toisistaan myös erilaisten urheilupelien kautta.

NHL -pelit

EA Sportsin tuottama NHL-videopelisarja on monen jokavuotisen odotuksen aihe. Se lanseerataan aina samoihin aikoihin Stanley Cupin kanssa, mikä on loistoidea yritykseltä. Pelaajat pääsevät hyvin NHL-liigan tunnelmaan, sillä edustettuina ovat kaikki liigan joukkueet ja pelaajat.

NHL 17 julkaistiin edellistä vuotta monipuolisempana versiona, se kuuluu urheilupelien ehdottomaan ykköskastiin eikä syyttä. Peli on graafisesti hienosti toteutettu pelaajien kasvonpiirteitä myöten ja uutuutena se tarjoaa esimerkiksi Franchise-toiminnon, jossa pelaaja pääsee suunnittelemaan seuran budjettia ja pääsee päättämään kotihallin myynnistä ja palvelujen hinnoittelusta.

NHL-pelin pelaaminen onnistuu yksin mutta sitä voi pelata myös kavereiden kanssa, pelissä on eri tasoja kuten Draft Champions, jossa pelaaja saa rakentaa ehdotetuista suosikeista oman joukkueensa. NHL-peli on loistava tapa hakea lisäjännitystä yhä tiukemmaksi käyvään Stanley Cup taisteluun.

Virtual reality -pelit ovat täällä

Amerikkalainen kirjailija Stanley G Weinbaum kuvaili virtuaalitodellisuutta jo vuonna 1935 novellissaan Pygmalion’s Spectacles. Nykyään virtuaalitodellisuuspeleistä on tullut todellisuutta, vaikka virtuaalitodellisuutta pidettiin vielä vähän aikaa sitten tieteisfantasiana. Vaikka makua ja hajua ei ole vielä saatu mukaan, ovat nykyiset virtuaalitodellisuuslasit erittäin kehittyneitä.

Paljon puhuttu Oculus Rift

Virtuaalitodellisuuden kehittäminen alkoi vuonna 2010, kun amerikkalainen teinipoika Palmer Luckey kehitti ensimmäisen VR-päähine-prototyypin, josta tuli myöhemmin Oculus Rift. Kaksi vuotta myöhemmin Palmer aloitti 250’00 dollarin Kickstarter kampanjan, ja saikin moninkertaisen määrän, jopa 2.4m dollaria, mikä herätti teknologia-alan kiinnostuksen virtuaalitodellisuuteen. Mark Zuckerberg osti yhtiön 2 miljardilla dollarilla.

Myöhemmin Oculus Riftille on tullut kilpailijoiksi mm. HTC Hive ja Sonyn PlayStation VR, sekä jopa älypuhelimiin perustuvat Samsung Gear VR ja Google Cardboard. Saat pelintekijät kehittävät VR pelejä ja applikaatioita, ja elokuvantekijät yrittävät löytää tapoja käyttää teknologiaa hyväksi dokumenteissa ja animaatioissa. Lisäksi esimerkiksi YouTubessa ja Facebookissa on 360-asteen videoita.

VR-pelaamisen perusta on headset, joka on kuin paksut silmälasit. Kalleimmat headsetit yhdistetään tietokoneeseen ja halvemmat älypuhelimiin. Headsetin lisäksi tarvitaan hyvät kuulokkeet, ja lisäksi on välineitä kuten juoksumatto ja käsiohjaimet. Myös tavallisia joypadeja voidaan käyttää ohjaamiseen. VR-laitteilla on omat applikaatiokauppansa.

Muutamia VR-pelejä

Hauskoja VR pelejä ovat mm. Sparc, joka on hauska sporttinen peli. Elite: Dangerous on jännittävä galaktinen seikkailu. Rick and Morty Simulator on puolestaan kiinnostava puzzle-peli.

Kasinopelien pelaaminen netissä

Kasinopelejä on mukava pelata netissä, sillä nettikasinoilla pelaaminen on tehty todella helpoksi. Pukeutumista ei tarvitse miettiä, sillä pelata voi vaikkapa pyjamassa sohvalta. Nettikasinopelaaminen on myös kannattavaa, sillä nettikasinot kilpailevat asiakkaista ja lupaavat toinen toistaan parempia tervetuliaisbonuksia ja muita etuja. Mistä sitten tietää, mikä kasino on sopivin itselle?

Netti antaa tässä hyvin apuja, sillä on olemassa sivustoja, joilta löytyy casino jos toinenkin ja joiden olemassaolon syy on vertailla erilaisia nettikasinoita kuluttajan puolesta. Sivustoilla on omat kriteerinsä, jotka nettikasinoiden tulee täyttää, ennen kuin voivat edes unelmoida listalle pääsystä.

Potentiaalisen pelaajan kannattaa miettiä myös omaa listaa siitä, mitä unelmiensa nettikasinolta toivoo. Esimerkiksi näitä kriteerejä on hyvä käyttää, kun metsästää parasta nettikasinoa verkon monipuolisesta tarjonnasta:

 

  1. Nettikasinon suomalaisuus
    Monelle suomalaiselle on tärkeää se, että nettikasino on suomalainen tai siellä on ainakin erittäin hyvät suomalaiset sivut ja suomenkielinen asiakaspalvelu. Tämä luo turvallisuutta ja lisäksi suomalaisten nettikasinoiden pelivalikoima on räätälöity suomalaisten mieltymysten mukaiseksi.
  2. Turvallisuus
    Katso kohta 1. Turvallisuusnäkökulma pätee myös rahansiirtoihin, sillä ilman rahaa ei nettikasinoilla oikein voi pelata. Monet pätevät nettikasinot tarjoavat monta, turvallista tapaa rahansiirtoihin, kannattaa kuitenkin huomioida, että kaikki niistä eivät käy mobiilipelaamisessa.
  3. Tervetuliaisbonukset
    Nettikasinot kilpailevat erilaisilla tervetuliaisbonuksilla, mutta potentiaalisen pelaajan kannattaa katsoa pintaa syvemmälle ja lukea se pieni präntti ennen kuin sitoutuu mihinkään. Bonuksiin pätee yleensä kierrätysvaatimus ja jos on hankala ymmärtää, mikä se kyseisellä kasinolla on, voi olla hyvä vaihtaa maisemaa. Parhaat kasinot ovat hyvin selkeitä myös näissä asioissa.
  4. Oma mielipide
    Nettikasinon täytyy myös tuntua omalta. Tähän vaikuttaa nettikasinon ulkonäkö, palvelun ystävällisyys ja helppokäyttöisyys, onko siellä live-kasino vai ei, ja ihan vain se, miltä nettikasino tuntuu, haluaako siellä viettää tuntikausia aikaa, onko se reilu ja luotettava? Tässä kannattaa luottaa omaan intuitioon eli perustuntumaan näin suomenkielellä.
  5. Lempipelit
    Tämä liittyy kohtaan 4. Jos sinulla on esimerkiksi lempikolikkopeli tietyltä pelinvalmistajalta, on tietenkin ehdotonta, että valitsemaltasi nettikasinoltasi löytyy se.

Teknillinen kehitys ja mobiililaitteet

Tekninen kehitys sekä mobiililaitteiden ja maan laajuisten nopeiden Internetyhteyksien saatavuus on luonut täydellisen kasvualustan nettipelaamiselle ja nettikasinoille. Kansainvälisiä nettikasino sivuja on jo valtavasti ja uusia perustetaan jatkuvasti.

Suomessa nettikasino pelaaminen on yleistynyt viime vuosina mittavasti. Mutta miten suomalainen pelaaja tunnistaa luotettavan sivuston huijauksesta, pistetäänhän peleissä panoksiksi ihan oikeaa rahaa? Viimeaikoina on uutisoitu paljon kasvavan pelaamisbuumin riskeistä, sivustoja kun on monenlaisia ja nykytekniikka on kaikkien saatavilla. Esimerkiksi Iltasanomat on uutisoinut kriittisesti nettikasinosivustoista ja toimitus on päätynyt kokeilemaankin huijaukseksi huhuttua sivustoa, joka ei vakuuttanut silläkään kertaa käyttäjäänsä.

Pelaajien onneksi on olemassa luotettavia ja puolueettomia sivustoja ja pelitestaajia, jotka levittävät tietoa nettipeleistä ja eri kasinosivujen luotettavuudesta. SuomiNetticasino -sivusto antaa pelaajille tietoa suomalaisista kasinoista Internetissä, testaa niitä ja julkaisee arvioita sekä nettikasinotarjouksia pelaajien valinnan helpottamiseksi. Peliala päivittyy jatkuvasti uuden tekniikan mahdollistaessa uusia toimintoja ja helpottaessa jo käytössä olevia alustoja.

Nettikasinoiden suosio kasvaa yhdessä mobiililaitteiden suosion kanssa

Ei ole varsinainen yllätys, että nettikasinot jatkavat suosionsa kasvattamista tänä aikana, jolloin lähes kaikilla on mobiililaite ja pelaaminen on (muutamien vuosien takaisesta tilanteesta poiketen) mahdollista käytännössä missä ja milloin vain! Nykyään nettikasinot toimivat kaikilla älypuhelimilla ja käyttöjärjestelmissä; iPhonella/iPadilla, androidilla ja Windows -puhelimilla.

Nykypäivän älypuhelimet ovat kohtuuhintaisia ja täten kaikkien saatavilla. Internet yhteydet ovat maassamme hyvät ja moni käyttääkin luppoaikaansa puhelimellaan Internetissä surffailuun. Nettikasinoihin voi törmätä vahingossakin, sillä sivustot mainostavat ympäri Internetin laajasti ja kampanjoivat uusia pelaajia houkuttelevasti. Usein mennään valtavat jackpotit edellä: mobiilikasinoilla on tarjolla suuriakin voittoja, joka houkuttaa monia pelaamaan vaikkapa lounastauolla tai työmatkoilla – kukapa ei haluaisi äkkirikastua!

Suomessa uutisoidaan yhä enemmän suurten pottien voittajista, joiden elämä on mullistunut ja muuttunut täysin onnekkaan nettipelaamisen myötä. Tämä innostaa kokoajan uusia pelaajia markkinoille, ja samalla kasinoiden viettelevät alkutalletusbonukset ja ilmaiset pelikierrokset uusille käyttäjille houkuttelevat uusia käyttäjiä puoleensa. Tekninen murros ja tekniikan saatavuus on mahdollistanut nettikasinoiden tämänpäiväisen suosion, jonka kasvulle ei näy loppua – uusia nettikasinoita ja nettikasinopelien tarjoajia perustetaan jatkuvasti.

Slottipelien monipuolinen maailma

Kolikkopelien historia juontaa juurensa Yhdysvaltoihin ja 1800-luvulle, jolloin ensimmäiset yksikätiset rosvot tulivat tutuiksi paikallisissa baareissa.

Uudenlainen slottipelimaailma avautui pelaajille tietotekniikan vallankumouksen myötä. Nykyiset slottipelit ovat pitkän kehitystyön ja ammattitaidon näytteitä. Niiden on oltava aina hieman parempia kuin edellisten, sillä kilpailu alalla on armotonta. Slots -hakusanalla löytääkin paljon vaihtoehtoja.

 

Nykyaikaiset pelit nettikasinolla

Pelien suosio perustuu nykyisin uusiin ideoihin. Pelaajat haluavat uusia elämyksiä, joita pelinkehittäjät pyrkivät luomaan. Pelien skaala on nykyisin laaja, sillä yksinkertaisista hedelmäpelikeloista on siirrytty urheilupeleihin, elokuviin pohjautuviin peleihin ja seikkailupeleihin. Tarjolla on pelejä huumorista ja eläinaiheista pitäville sekä vauhtia rakastaville.

Toiset pelaajat pysyttelevät hyviksi havaituissa klassikoissaan, kun osa joukosta haluaa kokeilla aina jotain uutta. Tässä muutama pomminvarma peli, joita slottipelien joukosta kannattaa testata:

 

Mega Fortune

Tätä slottipeliä ei voi olla mainitsematta, kun puhutaan kolikkopeleistä. Mega Fortune on hienosti tehty peruspeli, mutta sen suosion suurin syy on ehdottomasti jättipottien jahtaaminen. Suureen suosioon noussut peli on monen pelihain jatkuvan tarkkailun alla.

Osa kasinoista pyörittää peliä yhdessä, joten progressiivinen jättipotti kasvaa nopeasti suureksi. Aina, kun joku lataa panoksia peliin, nousee myös potti. Jossain vaiheessa joku onnellinen voittaa mahtavaksi kasvaneen saaliin. Mega Fortunen kanssa samaan jättipottien sarjaan kuuluvat myös Mega Moolah ja Hall of Gods. Mega Fortunesta on kuitenkin jaettu koko nettihistorian suurimmat potit, joten suosiolle ei näy loppua.

 

Gonzo’s Quest

Gonzo’s Quest on yksi viime vuosien parhaiten toteutetuista peleistä. Vauhdikkaassa teemassa jahdataan Gonzon kanssa Etelä-Amerikan aarteita. Pelin juoni ja grafiikka ovat näyttäviä, mikä houkuttaa pelaajan sen pariin. Kyseinen peli lanseerasi ensimmäisenä avalance-systeemin, joka syrjäytti osittain perinteiset pyörivät kelat.

 

Guns N ’Roses

Kolikko- ja videokolikkopelien yksi genre pohjautuu vahvasti musiikki- ja elokuvamaailman suosikkeihin. Niihin liittyvät pelit ovat osoittautuneet hiteiksi. Hyvä esimerkki on Guns N’ Roses -videokolikkopeli, joka johdattaa pelaajat 80-luvun lopun suosikkibändin maailmaan. Yhtye on tullut tänä vuonna takaisin vanhalla kokoonpanolla, joten peli on erittäin ajankohtainen.

Kolikkopelien valikoima laajenee jatkuvasti, joten uusia vaihtoehtoja kannattaa seurata aktiivisesti. Tämän listauksen avulla pääsee mukavasti alkuun.

Pelillistäminen tunkeutuu joka paikkaan

He, jotka vielä kuvittelevat pelaamisen kuuluvan vain teinien tiettyyn ikävaiheeseen ja käsittävät pelin olevan yhtä kuin vaarallinen sotapeli, joutuvat pian tarkastelemaan mielipidettä uudesta näkökulmasta. On aika ravistella vanhoja ajatusmalleja ja toivottaa tervetulleeksi uudet tutkimustulokset. Pelaaminen on nykyisin osa koulutusta, yritysvalmennusta, terveys- ja ympäristökasvatusta ja tutkimustyötä.

Pelaaminen ennen ja nyt

Elämme pelien murroksen aikakautta. Osa vanhemmasta sukupolvesta kokee pelit, pelaamisen ja kaiken siihen liittyvän hyvin kaukaisena. Pelaamisen monipuolisuutta ja mahdollisuuksia ei haluta ymmärtää. Tieto on totuttu ottamaan vastaan sellaisenaan ja pureskelemaan itsenäisesti. Pelaamisen näkeminen osana kehitystä tuntuu vaikealta. Sitä vastoin nykynuoret ovat kasvaneet tietotulvan, sosiaalisen median ja pelien maailmassa. Tietotekniikka on ollut luonnollinen osa elämää aina, ja sen kehitystä ei ole koettu negatiivisena. Nuoret haluavat vaikuttaa interaktiivisesti, olla mukana tekemässä muutoksia ja toimia osana kehitystyötä.

Pelien kautta opitaan ja opetetaan. Osa opetuskäyttöön tarkoitetuista peleistä on auttamattomasti epäonnistunut tavoitteissaan, kun taas viihdesektorilla on kuin vahingossa luotu suosittuja pelejä, jotka ovat opettaneet pelaajille monenlaisia asioita. Pelisektorilla vaikuttavat pelimaailman huiput, joiden välillä kilpailu on kovaa. Menestys vaatii panostamista ja jatkuvaa uudistumista. Eilisen suosikkiteema ei välttämättä ole enää sitä huomenna. Koulutussektorilla onkin jouduttu suuntaamaan katse teemoihin, joiden avulla pelimaailma elää ja kehittyy.

Pelimaailmassa erottuminen

Kilpailu on kovaa myös pelimaailman sisällä. Internet on täynnä lukuisia pelejä, jotka kisaavat pelaajista. Kasinomaailman muodonmuutokseen ovat lähteneet muutamat sivustot, jotka pyrkivät tekemään kasinomaailman kokemuksesta uudenlaisen. Casumo Kasino on hyvä esimerkki, jossa kaikki pelin osaset yhdistyvät luomaan upeaa kokemusta. Kun peliympäristö muutetaan interaktiiviseksi seikkailuksi, on erottautuminen taattu. Uudenlaisissa kasinoympäristöissä käytetään hyväksi pelillistämisen eri keinoja kuten tasoja, palkintoja, grafiikkaa, hahmoja ja pisteitä.

Tulevaisuudessa pelillistäminen eri yhteiskunnan sektoreilla tulee valloittamaan varmasti monia vielä löytämättömiä aloja ja paikkoja. Yritysmaailmassa sen avulla pyritään parantamaan jo nyt ilmapiiriä, tiivistämään tiimejä ja luomaan siteitä läpi eri osastojen. Sen avulla onkin mahdollista mullistaa ympäristöä.

Pelaamisen kuuluu aina kilpailu. Sen tuominen työmaailmaan luonnollisena osana vauhdittaa monesti yhtiön tavoitteiden täyttymistä. Pelaaminen ja pelillistäminen yhteiskunnan eri aloilla täytyykin nähdä osana monien alojen kehittymistä. Takahuoneiden teinien pelailuista on tullut muutamassa vuosikymmenessä nopeasti kasvava ja kehittyvä ala, joka on syytä ottaa vakavasti tulevaisuudessa.

Livekasinoiden kasvava suosio

Jos haluat tutustua aitoon kasinotunnelmaan, niin vierailepa livekasinossa. Livekasinoiden idea on hyvin yksinkertainen: niissä on pelipöytä, jakajana useimmiten nätti tyttö sekä web-kamera, joka välittää kuvaa pelaajille. Nettikasinoiden virtuaaliversiot ovat mahdollistaneet sen, että kaikki hienot ja klassiset pelit ovat kenen tahansa pelattavissa. Internetissä toimivat kasinot ovat oiva mahdollisuus tutustua kasinomaailmaan, sillä useimpia niistä voi pelata leikkirahalla. Monet kasinopelisivustot tarjoavat pelaajilleen mahdollisuuden pelata livenä. Livekasinot tuovat vaihtelua pelaamiseen. Livekasinot mahdollistavat sen, että voit pelata suosikkipelejäsi aidossa ympäristössä nettikameran kautta.


Live-pelaamisessa kaikki siis tapahtuu aivan kuten ”oikeassa” kasinossa. Livekasinossa näet reaaliaikaisesti kuvaa siitä, kun pelinjakaja tekee liikkeensä. Itse pelaaminen tapahtuu, kuten muissakin nettipeleissä, hiirellä. Toistaiseksi pelivaikoima livekasinoissa on melko suppea, mutta eiköhän se tästä nouse melko räjähtävääkin vauhtia, sillä moni on kokenut live-pelaamisen todella helpoksi. Live-ruletissa esimerkiksi sinulla on tietty aika asettaa panoksesi, etkä voi pyöräyttää pyörää milloin haluat, vaan kasinon jakaja tekee sen kuvaruudun toisella puolella. Useimmilla livekasinoilla löytyy tällä hetkellä pelit ainakin ruletissa, black jackissa ja baccaratissa. Panostasot ovat eri kokoisia, ja mukaan pääsee ihan muutamalla eurolla.

https://s1.rationalcdn.com/vendors/cms/assets/casino/common/images/story-of-casino/4-02-thorp.jpg

Livekasino toimii siis oikeilla jakajilla reaaliaikaisesti. Näin ollen käytössä onkin aika iso pelistudio, sillä pöytään ei mahdu samaan aikaan kovin montaa pelaajaa. Varsinkin baccarat ja black jack -pöydissä taustalla näkyy iso joukko muitakin jakajia tekemässä työtään. Taustalta useimmiten kuuluukin melkoinen puheensorina, kun jakajat juttelevat pelaajien kanssa. Livekasinoa kannattaa ehdottomasti kokeilla, on se sen verran omaperäinen juttu. Ruletti on varmasti hyvä peli live-pelaamisen aloittamiseen. Siinä live-ominaisuuksista saa eniten irti. Rulettiin mahtuu mukaan monta pelaajaa ja on mukava seurata kanssapelaajien viestittelyä ja croupieren kommentteja niihin. Black jack toimii myös ihan hyvin livekasinolla. Se on livenä vaatimattomamman näköinen ja levottomampi, etenkin jos pelataan isossa salissa. Livekasinolla pelattava baccarat on aivan tavallista baccaratia, eli siinä ei ole mahdollista toimia pankkina eikä siinä ole mukana muuta hienostelua. Pelaaminen on siis hyvin yksinkertaista ja kätevää.

Kivijalkakasinoissa pelaamista usein kuvaa hidas tempo ja tätä on pyritty saamaan pois livekasinoissa. Esimerkiksi ruletissa pöydän ääreen tungeksivia pelaajia ei livekasinopelissä ole ja näin samassa ajassa voidaan pelata enemmän rulettia. Toinen hyvä puoli livekasinoissa on se, että muista pelaajista ei ole haittaa. Sinun ei esimerkiksi tarvitse kestää kovaäänistä kännikalaa vieressäsi, saat nimittäin vaimennettua hänen chat-keskustelunsa, joten näin voit pelata aivan omassa rauhassa.

Live-kasinopelit saattavat joidenkin mielestä edetä hitaammin nettikasinopeleihin verrattuna. Myös videokuvan laatu vaihtelee, ja välillä se on aikamoista suttua, mutta onneksi tekniikka kehittyy koko ajan eteenpäin. Toisille pelaajille on tärkeää myös millainen jakaja pelissä on, ja ajan mittaan monet varmasti löytävät suosikkijakajansa. Jakajan kanssa on mahdollista viestitellä, mutta kannattaa muistaa pitää asialinja.

Parhaita live-pelejä tarjoavat useat eri nettikasinot, jotka jopa mainostavat livekasinoaan televisiossa. Livekasinoa tarjoaa tällä hetkellä pääasiassa kaksi pelifirmaa, Evolution Gaming ja NetEntertainment. Molemmat tarjoavat tyylikkäitä ja monipuolisia pelejä, ja toiminta tapahtuu aivan kuten aidolla kivijalkakasinolla. Livekasinopelit ovat kaikkialla yhtä hyviä.

Jotkut livekasinot toimivat tavallisesta poiketen siten, että he eivät käytä Evolution Gamingin livekasinoa. Lisäksi osa kasinoista käyttää myös suomalaisia jakajia, joista osa on jopa miehiä. Livekasinoiden suosio perustuu juuri siihen, että ne tuovat mukavaa vaihtelua perinteiseen nettikasinomaailmaan, tarjoten myös interaktiivisen ulottuvuuden pelaamiseen. Näin ollen sinun ei tarvitse enää lähteä kodistasi hakemaan kasinotunnelmaa aitoon kivijalkakasinoon, vaan voit oikeasti kotisohvaltasi käsin pelata muutamia livekasinopelejä ja päästä aidon kasinon tunnelmaan collegehousut jalassa. Toisaalta, web-kamera antaa sinulle myös vaihtoehdon laittautua peli-iltaa varten aivan kuin olisit lähdössä kivijalkakasinon kutkuttavaan tunnelmaan ja silmiähiveleviin puitteisiin.

Livekasinot ovat myös paljon jännittävämpiä ja realistisempia kuin pelkästään nettikasinot, joten jo senkin vuoksi niiden suosio on nousussa. Kun astut livekasinon maailmaan, sinulle tulisi tulla sellainen tunne, kuin olisit aidossa kasinossa, joten se säihke ja muu kasino-glamour tulee välittyä web-kameran kautta. Jakajalla täytyy olla myös tekniikka hallussa, jotta livekasinon tunnelma on aito. Jotta löydät itsellesi sopivan live-pelipaikan, testaa rohkeasti eri nettikasinoiden palveluita.

Klassisia kasinopelejä

Nettikasinot ovat jo arkipäivää, ja monet ovat ottaneet tavakseen rentoutua mukavan pelin ääressä verkossa rankan työpäivän jälkeen. Nettipelitarjonta on tänä päivänä huikea, mutta joidenkin mielestä klassiset kasinopelit ovat niitä kaikkein parhaimpia.

636768-casino-set

Yksi kasinopelien ehdottomia klassikoita ovat hedelmäpelit eli slotsit. Varhaisimpia hedelmäpelejä kutsuttiin niiden toimintatavan vuoksi yksikätisiksi rosvoiksi, ja tämä nimi yhdistetään vielä tänäkin päivänä hedelmäpeleihin. Tosin moderneissa hedelmäpeleissä rosvon käsi, eli käynnistysvipu, on korvattu painikkeilla. Klassisia hedelmäpelejä monine eri teemoineen voi pelata niin nettikasinoilla kuin kivijalkakasinoilla. Myös useista ostoskeskuksista ja myymälöistä löytyy vähintään yksi slotsi. Matkustaja- ja risteilyalukset ovat tyypillisiä paikkoja hedelmäpeleille ja vastaaville slots-peleille ja ovatkin hyvin suosittua ajanvietettä.

Klassisesti kasinolla

Kivijalkakasinoiden klassisimpia pelejä ovat ruletti, Black Jack, baccarat, sekä viime vuosina suosiotaan kasvattanut Texas hold ‘em -pokerimuoto, joka on jo lähes klassikon maineessa. Kivijalkakasinolla pelaamisessa on oma erityinen tunnelmansa ja mikäpä sen mukavampaa kuin ylellinen ja elegantti peli-ilta hyvien ystävien seurassa tyylikkäällä kasinolla. Klassisia korttipelejä ja rulettia voi pelata myös kotisohvalta käsin rennosti suomi-verkkareissa ja t-paidassa niin halutessaan. Nettikasinoiden monipuolisesta maailmasta löytyy niin kutsuttuja kasinohuoneita, joissa voi pelata kaikkia klassisia kasinopelejä.

Pyjamaninjat

Ninjas in pyjamas, eli Pyjamaninjat, ovat suositun Counter Strike -räiskintäpelin joukkue, joka tuli suuren yleisön tietoisuuteen turnausvoitoistaan kahden vuoden aikana 2000-luvun alkupuolella.

Joukkue laitettiin jäihin vuoden 2006 World Cyber Game -turnauksen jälkeen, palatakseen uudelleen kehään elokuussa 2012. Tämän päivän Ninjas in pyjamas koostuu kuumista Counter Strike: Source -pelaajanimistä. Joukkueessa pelaavat ruotsalaiset Christopher Alesund, Adam Friberg, Robin Johansson, Richard Landström sekä Patrik Lindberg.

Pyjamaninjoen suosion salaisuus

Ninjas in Pyjamas oli ensimmäinen joukkue, joka voitti CPL Winter maailmamestaruuden Counter Strike -turnauskessa 2001. Voittojoukkueeseen kuuluivat tuolloin HeatoN ja Potti sekä Hyb, ahl ja vesslan. Artistitnimien takaa löytyvät ystävykset Emil Christensen, Tommy Ingemarsson, Johan Carlund, Michael Korduner ja Johan Ryman. Suurin syy Pyjamaninjojen suosioon selittyy kyseisestä maailmanmestaruusvoitosta, jonka myötä joukkue tuli tunnetuksi varteenotettavana Counter Strike -joukkueena. Uuden kokoonpanon myötä joukkue osallistui muun muassa Counter Strike: Global Offensive -turnaukseen, joka on äärimmäisen suosittu, taktinen ja joukkuepohjainen ammuntapeli, jossa liikkuvat miljoonien suuruiset palkintorahat. Global Offensive oli vuonna 2014 kolmanneksi suosituin kilpapeli. Ninjas in Pyjamas:in suosio on poikinut myös runsaasti oheistuotteita faniensa iloksi, kaikkea t-paidoista koruihin ja lippiksiin, sekä sateenvarjoista laukkuihin, olohaalareihin ja huppareihin. Turnausmenestys on innoittanut myös inspiroivaan lyhytelokuvaan, jossa esitellään joukkueenjäsenien pelitaitoja.

Suositut klassikkopelit

Pelaaminen on erittäin vanha keksintö viettää aikaa ja siitä kertovat vanhat lautapelit, jotka kehitettiin satoja vuosia sitten muinaisessa Egyptissä, Kiinassa ja Intiassa. Pelaaminen on hauska ajanviete, jota voidaan harrastaa yksin, kaksin, perheen kanssa tai kokonaisen joukkueen ollessa mukana, minkä vuoksi se onkin yksi suosituimpia tapoja viettää vapaa-aikaa.

Spelpjäser

Pelejä löytyy lukemattomia erilaisia aina yksinkertaisista lautapeleistä monimuotoisiin konsoli– ja tietokonepeleihin, joten pelien maailmasta löytyy jokaiseen makuun sopivia tapoja pelata. Kuitenkin pelisegmenteistä nousee aina joku, josta tulee pelatumpi ja suositumpi kuin muut pelit. Näin käy kaikissa tapauksissa, kuten esimerkiksi nettikasinoiden kasinopeleistä löytyy useita pelejä, joita pelataan enemmän kuin muita pelejä.

Kasinopelit – klassikot verkossa

Kasinopelit ovat tämän päivän ehdotonta kermaa, ja kasinoipelien pelaaminen on noussut nopeasti monen pelaajan suosikkiharrastukseksi. Nettikasinoilta löytyy jokaiselle jotain hauskaa pelattavaa, kuten esimerkiksi perinteistä pokeria, kolikkopelejä ja klassisia pöytäpelejä. Klassisiin pöytäpeleihin kuuluvat blackjack, baccarat ja ruletti, joita voidaan pelata nettikasinolla usealla eri tavalla. Ruletti on edellisistä hieman poikkeava, sillä siinä ei pelata korteilla, vaan pyritään arvaamaan, mihin kohtaan rulettia kuula pysähtyy. Ruletti perustuu tuuriin, joten sitä ei voi pelata taktikoimalla. On kuitenkin jännittävää seurata, pysähtyykö kuula veikatulle paikalle ruletin pyöriessä ja hidastaessa vauhtiaan. Rulettia voidaan pelata lähes kaikilla nettikasinoilla, joten pelaajan on helppo löytää itselleen sopiva nettikasino ja rulettipeli.

Playstation – klassiset konsolipelit

Sonyn Playstation on erittäin suosittu pelikonsoli, joka on saanut useita päivitettyjä versioita itsestään. Ensimmäinen pelikonsoli julkaistiin 90-luvun alussa ollen menestys välittömästi. Tuorein PS-konsoli on jo Sonyn neljäs ja julkaistiin vuonna 2013. Playstationin pelivalikoima on hulppea sisältäen tunnettuja klassikkopelejä, kuten erittäin suositun Final Fantasy -pelisarjan, The Elder Scrolls V: Skyrim pelisarjan, Resident Evil -sarjan ja tietenkin klassisen Tekken-sarjan, joka julkaistiin ensimmäistä kertaa jo 90-luvulla.

Perinteiset lautapelit

Lautapelit tuntevat jokainen, sillä näitä klassikoita löytyy useimpien kotien hyllyiltä, komerosta tai vintiltä. Suosituimpiin lautapeleihin sisältyy useita pelejä, joista voidaan mainita muun muassa shakki, Afrikan tähti, Kimble, Trivial Pursuit ja Monopoli. Nämä pelit ovat viihdyttäneet lukemattomia pelaajia ja ne löytävät yhä uusia klassikkopeleistä kiinnostuneita sitä mukaa, kun uusia sukupolvia syntyy.